perjantai 12. syyskuuta 2008

Olenko sosialidemokraatti

Muutun vihaisemmaksi vuosien myötä. Moni kaveri vois sanoa, että seesteisemmäksi. Mutta omasta mielestä kapinallisuus vahvistuu. Olen niin monesta asiasta eri mieltä suurimman osan kanssa, erityisesti monen demarin kanssa tuntuu ajatukset erkaantuneen.
Ja nyt kun vielä olen huomannut, että
a) olen Italiaan ihastunut, niin kuin Kirsi Piha
b) pidän amarone - viineistä, niin kuin Jyrki Katainen
c) olen työttömyysturvan porrastamisen kannalla
d) porvarit perustivat asuntoministerin
ja oma, henkilökohtainen talous voi paremmin tuloveronkevennysten kanssa.

Silti, enkä nyt jaksa katsoa Täällä Pohjantähden alla - leffoja, joita säilytän yläkaapissa, koen olevani pienemmän puolella. Koko ajan maailma eriarvoistuu ja suuri enemmistö vain hymistelee kulutusmahdollisuuksiensa ääressä.

Aaahgher, wiiuwiuu. Mitä teen, kuka olen.

Äänestä minua.

Ei kommentteja: