perjantai 19. syyskuuta 2008

Korhosen sananvapaus

Keskusta revittelee. Korhonen haikailee yhteiskuntasopimusta ja siihen liittyvänä palkkojen jäädyttämistä nykyiselleen.
Itse aiheeseen sen enempää ei ole nyt kommentoitavaa mutta oudolta kuulostavat ne puheet, joissa tuomitaan Korhosen ulostulo hallituksen linjan repimisenä tai muuna vastaavana.

En oikein ymmärrä eikö Keskustan puoluesihteeri saisi esitellä ajatuksiansa ja ideoitansa julkisuudessa. Olivatpa ne puolueen/hallituksen linjan mukaisia tai eivät.

Minun olisi vaikea kuvitella, että Demareiden ollessa hallituksessa ja suostuessa vaikkapa varallisuusveron poistoon, joka jo tietysti tapahtui, ei yksikään kansanedustaja tai puolueen johtohenkilö voisi olla asiasta julksiuudessa eri mieltä. Varsinkaan etukäteen.

Julksiuudessa ei asioita hoidesta mutta antaa se hyvän mahdollisuuden kertoa oma näkemyksenä, varsinkin jos se poikkeaa.

Ei kommentteja: