maanantai 22. syyskuuta 2008

Henkilökohtainen verovähennysoikeus

Nyt kun verovähennyksisiä on viime aikoina kohdistettu varakkaampaan väkeen, eikö olisi aika tehdä reilut vähennysoikeudet myös pienempituloiselle. Se on tietysti sillä tavalla hankalaa, että pienituloiset maksavat suhteessa pienempää veroa. Siitä huolimatta tulot eivät tahdo riittää kattamaan perustarpeista koostuvia menoja. Tuloveroihin kohdistuvat vähennykset eivät siis toimi.
Entä jos kaikki suomalaiset saisivat vähentää tuloverotuksessa kaikista palveluista ja tavaroista maksamansa verot. Niin paljon kuin itse tuloveroja maksaa. Raja olisi esimerkiksi 5000- 7000 euroa. Nykytekniikallahan se olisi varmaan helppoa.
Tai sitten kaikkia maksettuja veroja tarkasteltaisiin kokonaisuutena. Mene ja tiedä.

Ei kommentteja: